Onnellisuus nostettava politiikan ytimeen

Tänään julkaistu WWF:n ja Demos Helsingin onnellisuuspoliittinen manifesti esittelee keinoja, joilla poliittiset päättäjät pystyvät tukemaan suomalaisten hyvinvointia. Hyvinvoinnin rakentaminen pienentäisi myös ekologista jalanjälkeä.

Ajatushautomo Demos Helsinki pohti WWF:n pyynnöstä, miten kansalaisten hyvinvointia voidaan tukea. Tänään julkaistuun onnellisuuspoliittiseen manifestiin on valittu onnellisuustutkimukseen perehtyen viisi eri teemaa, jotka tukevat kestävää onnellisuutta. Näitä ovat esimerkiksi laadukas vapaa-aika ja mielekäs yhdessä tekeminen. Teesit perustuvat oivallukseen, että henkilökohtaisen hyvinvoinnin tavoittelu on erinomainen tapa pienentää omaa ekologista jalanjälkeä.

”Ympäristöystävällinen elämä voi siis tarkoittaa entistä rikkaampaa ja merkityksellisempää elämää,” sanoo WWF Suomen ohjelmavastaava Sampsa Kiianmaa. ”Hyvinvoivan, oikeudenmukaisen ja kestävään luonnonvarojen käyttöön perustuva tulevaisuus kuitenkin edellyttää, että ihmisten ja maapallon hyvinvoinnin kasvu tuodaan takaisin politiikan ytimeen, sitä ohjaavaksi tavoitteeksi.”

Manifestin jokaisen teeman yhteydessä listataan poliittisia suosituksia, joilla päättäjät voivat tukea kansalaisten hyvinvoinnin rakentamista. Esimerkiksi jotta ihmiset kokisivat asuinpaikkansa mielekkäiksi, tulee heidät ottaa aidosti mukaan kaupunkisuunnitteluun.

”Nykyinen politiikka ei tuota onnellisuutta, ja myös tulevaisuuden edunvalvonta on unohdettu. Uudet haasteet vaativat uusia mekanismeja. Onnellisuuspolitiikassa on kyse näiden mekanismien kehittämisestä ja hyödyntämisestä,” sanoo Demos Helsingin tutkija Olli Alanen.

Onnellisuuspoliittinen manifesti on luettavissa osoitteessa www.wwf.fi/onnellisuus

Lisätietoa:

ohjelmavastaava Sampsa Kiianmaa, WWF Suomi, 050 542 7017, etunimi.sukunimi@wwf.fi
kehitysjohtaja Roope Mokka, Demos Helsinki, 044 040 0413, etunimi.sukunimi@demos.fi
tutkija Olli Alanen, Demos Helsinki, 050 502 5007, etunimi.sukunimi@demos.fi

Onnellisuuspoliittinen manifesti internetissä: www.wwf.fi/onnellisuus

Onnellisuuspoliittisen manifestin viisi teesiä:

1. Parempaa vapaa-aikaa – Kiireen vähentäminen on hyväksi sekä maapallolle että meille.

2. Merkityksellisiä paikkoja – Viihtyisät, omaksi koetut ja yhteistoimintaa tukevat ympäristöt tukevat onnellisuuden rakentamista.

3. Mielekäs yhdessä tekeminen – Yhdessä tekeminen ja osallistuminen lisäävät onnellisuutta, ja saavat ympäristön tuntumaan omalta.

4. Hyvinvoimisen kulttuuri – Onnellisuutta ja terveyttä kannattaa edistää ennalta. Terveyttä edistävät toimet, kuten liikunta, ovat usein myös ympäristön kannalta hyviä vaihtoehtoja.

5. Ystävät, naapurit ja perhe – Kaikilla ei ole ihmissuhteiden tuomaa tukea, joten yksinäisyyden rakenteiden poistaminen on keskeinen onnellisuuspoliittinen haaste.

WWF Suomi on osa kansainvälistä WWF-verkostoa, joka työskentelee maailman ainutlaatuisimpien luontokokonaisuuksien ja uhanalaisimpien lajien pelastamiseksi. WWF:n tavoitteena on maapallo, jossa ihmiskunta elää sopusoinnussa luonnon kanssa. Tavallisten ihmisten lahjoitukset mahdollistavat WWF:n työn. Erilaisia tukitapoja internetissä: www.wwf.fi/tue_toimi.

Demos Helsinki on riippumaton ajatushautomo, think tank. Sen perusti joukko yhteiskunnan tulevaisuudesta kiinnostuneita kansalaisia vuonna 2005. Demos Helsinki luo yhteiskuntaa, jossa ihmiset tekevät yhteiskunnallisia päätöksiä, eivät osallistu vain äänestämällä. www.demos.fi