Luontoreportterit

Tee luontoraportti! Lähimetsään, rannalle tai kaupunkiluontoon suuntautuvan retken havainnot kannattaa dokumentoida tarkasti. Tällä sivulla julkaistaan kaikki WWF:lle lähetetyt luokkien laatimat raportit luontoretkistä.

Parhaat löydöt raporttiin

Luontoreportterit työssään.
Kuva: WWF / Hanna
Nordström

WWF kannustaa oppilaita havainnoimaan omaa elinympäristöään ja toimimaan aktiivisesti. Luontoreportterina toimiminen sopii luontevasti osaksi tutkivaa oppimista. Oppiminen syvenee, kun tutkimusretken tulokset kootaan jälkikäteen raportiksi.

Sopikaa ennen retkeä, kuka tai ketkä toimivat reporttereina. Reportteriryhmä dokumentoi löydöt, ottaa kuvia ja haastattelee retkeläisiä. Voidaan myös sopia, että jokainen tutkimusryhmä saa ottaa päivän aikana muutaman kuvan. Näin saadaan useamman oppilaan näkökulma esiin. Myös oppilaiden osuvat kysymykset on hyvä merkitä muistiin.

Luontoraportointi tukee mediataitoja

Tutkimusretken jälkeen on aiheen jatkokäsittelyn vuoro. Kun tulokset kootaan yhteen keskustellen, reportterit tekevät viimeisiä muistiinpanojaan. Retken tutkimustulokset tuottavat käyttökelpoista materiaalia aiheen työstämiseen.

Onko rakkolevä voimissaan
lähirannassa? Kuva: WWF /
Päivi Rosqvist
Oppilaiden viestintätaidot karttuvat, kun he pohtivat, mikä oli keskeisintä retkellä ja mitä siitä kannattaisi kertoa muille. Haluammeko raportoida metsään kantautuvasta melusta vai onko syksyn muhkea marjasato tärkeämpi uutinen? Retkikuvista valitaan parhaat ja niille keksitään sopivat kuvatekstit.

Luokka työstää kuvista, haastatteluista ja tutkimustuloksista yhdessä yhden A4- sivun mittaisen lehtijutun, joka tuo esille retken merkittävimmät löydökset ja tunnelmat. Luontoraportti lähetetään sähköisenä WWF:lle ja sitä kannattaa tarjota myös alueen paikallislehteen. WWF julkaisee kaikki Naturewatch -retkiraportit näillä nettisivuilla. 

Luontoraportit voi lähettää pdf- tai Word-muodossa WWF:n ympäristökasvattaja Essi Aarnio-Linnanvuorelle sähköpostitse, osoite muotoa etunimi.sukunimi@wwf.fi. Liitä mukaan valokuvien kuvaajatiedot.

Uusin artikkeli

Vuoksenniskan koulun talvitutkimuksia 2010 (pdf-tiedosto, 230 kt)

Aiemmat artikkelit

Kimpisen koulun 8.-luokkalaisten metsäraportti 1, Lappeenranta (pdf-tiedosto, 365 kt)

Kimpisen koulun 8.-luokkalaisten metsäraportti 2, Lappeenranta (pdf-tiedosto, 219 kt)

Palokan koulun 9. luokan science-ryhmän terveiset talviretkeltä (pdf-tiedosto, 877 kt)

Sammatin kyläkoulun 9.-luokan havaintoja Vuotson luonnosta

Taalintehtaan koulun 6.-luokkalaisten järvitutkimus, Dragsfjärd (pdf-tiedosto 468 kt)

Veikkolan koulun oppilaiden kertomus päivätyökeräyksestä  (pdf-tiedosto 11 kt)

Viirinkankaan koulun 5lk havaintoja Auttikönkäältä, Rovaniemi (pdf-tiedosto, 58kt)

Vuoksenniskan koulun 7lk raportti Lietteen rantatutkimuksista, Imatra (pdf-tiedosto,157 kt)

Vuoksenniskan koulun 8lk raportti lähimetsän tutkimuksista, Imatra (pdf-tiedosto, 137 kt)

Vuoksenniskan koulun 9lk haastattelututkimus ilmastonmuutoksesta, Imatra (pdf-tiedosto, 62 kt)

Vuoksenniskan koulun kuvaterveiset Earth Hour -tapahtumasta (pdf-tiedosto, 999 kt)

Muokattu 9.3.2010