Suden (Canis lupus) eli harmaasuden levinneisyys oli aikoinaan laajempi kuin yhdelläkään toisella maalla elävällä nisäkkäällä. Susia eli melkein koko pohjoisella pallonpuoliskolla. Sudet kuitenkin hävitettiin lähes sukupuuttoon 1800-luvulla Keski- ja Pohjois-Euroopasta. Myös Suomesta laji oli vaarassa kadota järjestelmällisen vainon seurauksena.
![]() |
| © Chris Martin Bahr / WWF-Canon |
WWF suojelee susia muun muassa seuraavin keinoin:
Nykyään laji on elpymään päin. Susia arvellaan olevan:
Suomen susipopulaatio on kasvanut viime vuosina, mutta se on edelleen hyvin pieni. Susi on luokiteltu Suomessaerittäin uhanalaiseksi.
Susia tavataan Suomessa nykyään lähes koko maassa. Runsaimmat kannat sijoittuvat itärajan tuntumaan.
Susi on Euroopan toiseksi suurin peto karhun jälkeen. Euroopan suurimmat susipopulaatiotelävät Itä-Euroopassa.
Susiuros on naarasta suurikokoisempi. Suden tyypillisiä piirteitä ovat:
Susi muistuttaa pystykorvaista koiraa, mutta sen erottaa koirasta muun muassa vinot silmät sekä yleensä suorana roikkuva häntä.
![]() |
| © Chris Martin Bahr / WWF-Canon |
Sudet ovat hyvin sosiaalisia. Neelävät 2–15 yksilön laumoissa. Lauma koostuu yleensä johtajaparista sekä näiden jälkeläisistä. Laumanjäsenten keskinäiset siteet ovat vahvat.
Sudet kommunikoivat keskenään asennoin, elein, ilmein, hajumerkein sekä ulvomalla.
Sudet ovat hyvin sopeutuvaisia. Niiden sanotaan pärjäävän kaikkialla, missä ruokaa on riittävästi ja ne saavat olla ihmisen vainolta rauhassa.
Euroopassa sudet viihtyvät parhaiten metsissä, mutta niitä elää myös niin Keski-Espanjan kuumilla tasangoilla kuin pohjoisen karulla tundrallakin. Susilauman reviirin koko määräytyy ravintotilanteen ja susitiheyden perusteella. Suomessa reviirit ovat keskimäärin 700–900 km2:n laajuisia.
Susi tulee sukukypsäksi kaksivuotiaana. Yleensä vain lauman johtajauros ja -naaras lisääntyvät.
Pentuja syntyy kaivettuun pesäluolaan yleensä 3–6. Kymmenenkin pennun poikueita esiintyy. Sudenpentujen kuolleisuus on korkea. Pahimmillaan jopa puolet poikasista saattaa menehtyä loisten, sairauksien tai ravinnon puutteen vuoksi.
Susi on kestävä ja tarkka-aistinen peto. Se saalistaa pääsääntöisesti laumassa. Se on opportunistinen lihansyöjä, joka ei turhia nirsoile. Saatavuudesta riippuen suden saaliseläimiin lukeutuvat:
Suden suurimmat uhkat ovat:
Sudella ei ole luontaisia vihollisia, mutta ihminen on vainonnut sitä kautta aikojen. Lajia on pelätty ja vihattu sen ihmisille ja kotieläimille aiheuttaman uhan vuoksi. Myös erilaiset myytit ja tarinat ovat ruokkineet susivihaa.
Suomessa susi rauhoitettiin 1973. Sen metsästäminen on luvanvaraista, mutta joissakin maissa lajia saa edelleen metsästää rajoituksetta. Salametsästys on laajalle levinnyttä. Se on luultavasti suurin yksittäinen susien kuolinsyy Euroopassa.
Sopivien elintilojen väheneminen on toinen sutta uhkaava tekijä. Sudet pystyvät elämään tiheänkin ihmisasutuksen liepeillä. Ne tarvitsevat kuitenkin myös rauhallisia luonnonalueita, joille vetäytyä tarvittaessa.