Naali

Naali (Alopex lagopus) eli napakettu on asustellut vuosisatojen ajan Fennoskandian tunturivyöhykkeellä. Viimeisten vuosikymmenten aikana naali on kuitenkin vähentynyt rajusti koko Fennoskandiassa.

WWF suojelee naaleja

© Klein & Hubert / WWF

• WWF suojelee naalin elinympäristöä, arktista aluetta.  
• WWF oli mukana yhteispohjoismaisessa vuonna 1983 alkaneessa naalitutkimuksessa. Siinä kerättiin tietoa Pohjolan naalien runsaudesta ja elintavoista sekä suunniteltiin suojelutoimia
• WWF:n naalityöryhmä toimi aktiivisesti 1980- ja 1990-luvuilla. Vuonna 1998 se lakkautettiin. Työtä jatkoi yhteispohjoismainen EU-LIFE-hanke, johon WWF osallistui. Hanke esim. seurasi naalinpesiä ja selvitti, miksi pesintöjen vähenemisen ohella myös naalien poikasmäärät vähentyivät 1990-luvulla.
• WWF:n Ruotsin ja Norjan toimistot ovat myös mukana "Saving the endangered Fennoskandian Alopex lagopus (SEFALO)" -hankkeessa. 

Kannan koko

Naali on Suomessa äärimmäisen uhanalainen. Pesivä kanta Suomessa on 0–5 paria. Viimeksi naalinpoikaspesä on todettu Suomen Lapissa vuonna 1996.

Pohjoismaiden tunturialueilla arvioidaan olevan tällä hetkellä vain noin 150 aikuista naalia. Vuonna 2004 havaittiin koko Fennoskandiassa vain 14 naalipoikuetta.

Levinneisyys

© Sindre Kinnerød / WWF

• Grönlannin reunaosissa
• Venäjällä
• Kanadassa
• Alaskassa
• Huippuvuorilla
• Islannissa
• Suomessa ja
• Skandinaviassa

Maailmanlaajuisesti naali ei ole uhanalainen.

Ominaispiirteet

Naali on kettua pienempi koiraeläin. Sen ominaispiirteitä ovat:

• ruumiin pituus: 55–65 cm
• hännän pituus: 30–35 cm
• paino: 3–5 kg
• säkäkorkeus: 30 cm.
• turkki: talvisin valkoinen, kesäisin ruskeanharmaa.

Naalin tunnusomainen piirre on tuuhea ja valkoinen talvikarvapeite. Sen sanotaan olevan maailman lämpimin karvapeite. Lajilla on useita fyysisiä sopeutumia arktisen elinympäristön kylmyyteen.

Elinympäristö ja lisääntyminen

Naalin monimutkaiset pesäluolastot sijaitsevat yleensä koivurajan yläpuolella hiekkakumpareissa tai kivilouhikoissa. Reviirin koko määräytyy ravintotilanteen perusteella.

Naali tulee sukukypsäksi jo ensimmäisenä elinvuotenaan. Naali on pääsääntöisesti yksiavioinen.

Naaras synnyttää toukokuun loppupuolella tavallisesti 3–12 poikasta. Se voi kuitenkin saada kerralla jopa 19 poikasta. Kuolleisuus on kuitenkin suuri sekä poikasten että aikuisten keskuudessa.

Aikuisikään selvinneiden naalien keskimääräinen elinikä on vain kolme vuotta.

Ravinto

Naali on lähinnä jyrsijöitä ja lintuja saalistava petoeläin. Se syö myös mm. haaskoja, munia, hyönteisiä, marjoja ja jopa merilevää. Sisämaa-alueilla ravintotilanne saattaa vaihdella huomattavasti jyrsijöiden kannanvaihteluiden seurauksena.

Piskuinen naali kuuluu myös itse monen suuremman pedon, kuten ketun, suden ja ahman ruokalistalle.

Uhkat

Vuosisadan vaihteessa valkoinen naalinturkki oli suurinta muotia. Liiallinen pyynti romahdutti kannan muutamassa vuosikymmenessä. Naali rauhoitettiin vuonna 1940. 

Rauhoittamisen jälkeen valkoturkin uhkana on ollut ravintotilanteen huononeminen. Jyrsijöiden huippumäärät loistavat poissaolollaan. Suurpetojen harvinaistuttua naalille jää vähemmän haaskoja.

Naalin ravinnonsaantia ovat vaikeuttaneet myös muutokset poronhoidossa. Lisäksi pohjoiseen levittäytynyt kettu kilpailee naalin kanssa ruoasta. Se myös valtaa naalin pesiä sekä napsii naaleja ja erityisesti niiden poikasia saaliikseen.

Myös ilmaston lämpeneminen ja sen myötä muuttuva ympäristö vaikuttaa naalin mahdollisuuksiin selviytyä.

Tiesitkö, että…

• Kaikista nisäkkäistä juuri naalin turkki eristää parhaiten kylmää.
• Naalista on olemassa myös luonnossa harvinaisempi sininen värimuoto, turkistarhoissa yleisesti kasvatettu sinikettu.
• Naalin pesäluolasto saattaa levittäytyä 30 m² alueelle ja käsittää jopa 250 sisäänkäyntiä.
• Naali voi synnyttää kerralla enemmän poikasia kuin mikään muu petoeläin.

Lisätietoa

• Arktiset alueet

Muualla verkossa

• The Swedish-Finnish Artic Fox Project SEFALO (englanniksi)
  
• Canid Specialist Group: Arctic Fox (englanniksi)
  
• Metsähallitus: Naali