Liito-oravan (Pteromys volans) kanta on pienentynyt 1940-luvulta lähtien metsätalouden tehostumisen myötä. Sen arvioidaan yhä kutistuvan tulevaisuudessa. Liito-orava luokitellaan Suomessa uhanalaiseksi, vaarantuneeksi lajiksi.
| |
| © Jouko Veikkolainen |
WWF suojelee liito-oravia muun muassa seuraavin keinoin:
WWF:n liito-oravatyöryhmä toimi aktiivisesti vuosina 1984-1996. Nykyisin suojelutyö on ennen kaikkea viranomaisten vastuulla.
Vuosina 2003-2005 tehdyn ympäristöministeriön rahoittaman kartoitustyön mukaan Suomessa elää noin 143 000 naaraspuolista liito-oravaa.
| |
| © Benjam Pöntinen |
Suomi on Viron ohella ainoa Euroopan unionin maa, jossa liito-oravaa esiintyy.
Liito-orava on tavallista oravaa pienempi. Naaras painaa noin 150 g, koiras hieman vähemmän. Ruumis on 13–17 cm pitkä, häntä 9–14 cm. Häntä on litteä. Silmät ovat suuret.
Liito-oravan turkki on harmaa, vatsa hieman selkäpuolelta vaaleampi. Kaulan ja eturaajan taipeessa on musta viiru. Etu- ja takaraajojen välissä on liitopoimu.
Tiedot liito-oravan elintavoista ovat puutteellisia. Liito-orava liikkuu pesäkolon ulkopuolella useimmiten illan ja aamuyön hämärinä hetkinä. Lähes äänetöntä eläintä on vaikea havaita puun kätköistä.
Maalis-huhtikuussa liito-oravan voi kuitenkin tavata keskellä päivää liitämässä kiimaleikeissä puusta toiseen jopa kymmeniä kertoja ja usein täsmälleen samoja reittejä. Lisäksi imettävä naaras täydentää energiavarastojaan keskellä kirkasta päivää. Tällöin se ruokailee näkyvillä pihakoivun latvuksessa, ehkä pihlajassa, lepässä tai haavassa.
Liito-oravan tapa ulostaa kellanruskeita riisinjyvän kokoisia papanoita elinpiirinsä suurimpien kuusten ja haapojen tyvelle on lähes varma merkki eläimen oleskelusta metsikössä. Liito-orava viihtyy erityisesti melko iäkkäissä eri-ikäistä sekapuustoa kasvavissa metsissä. Vanhojen kuusten oksistossa se on suojassa pedoilta.
Liito-orava syö etenkin:
Liito-orava kerää syksyllä ja talvella lepän- ja koivunnorkoja varastoon kuusenoksille, puunkoloon tai vaikkapa rastaan pesään.
Liito-orava valitsee itselleen turvallisen pesäpaikan jättiläishaavan tikankoloista. Se rakentaa siihen naavasta tai vaikkapa katajankuoresta lämpimän pallonmuotoisen pesän. Luonnonkolon puuttuessa se turvautuu oravanpesään, linnunpönttöön tai rakentaa pesänsä rakennuksen ullakolle. Se asuu mielellään myös sille varta vasten asetetussa pöntössä.
Osa naaraista synnyttää vain yhden, osa taas kaksi poikuetta vuodessa. Ykköspoikue näkee päivänvalon huhti-toukokuun vaihteessa. Loppukesällä pennut ovat jo emonsa näköisiä ja melkein kokoisiakin. Toinen poikue syntyy kesäkuulla. Yleensä pesueessa on kaksi tai kolme poikasta, harvoin neljä tai vain yksi.
Naaras voi oleskella useita vuosia melko suppealla alueella, jopa samassa pesäkolossa. Se ei suvaitse ainakaan lisääntymisaikana toista emoa elinpiirillään. Koiraat saavat sen sijaan oleskella melko vapaasti sen valtaamalla alueella. Joskus aikuisen koiraan voi tavata jopa samasta pesäkolosta naaraan ja sen isojen poikasten seurasta.
Koiraat suvaitsevat toisia koiraita paremmin. Joskus kaksi tai kolme aikuista koirasta nukkuu samassa pesässä sulassa sovussa. Ne karttavat toisiaan ilmeisesti vain kiimaleikkien aikana ja voivat silloin jopa hyökätä toistensa kimppuun.
Tärkeimpänä syynä liito-oravakannan supistumiseen pidetään liito-oraville sopivien varttuneiden kuusisekametsien hakkuita. Aukoiksi hakatut metsät eivät ole sopivia liito-oravalle. Tehokkaan metsätalouden seurauksena kolopuut ovat lähes kadonneet. Metsät on muutettu tasaikäisiksi, usein yhtä puulajia kasvaviksi. Liito-oravan elintila on siten kaventunut.
Liito-oravan elinympäristöjä uhkaa yhä tuhoutuminen. Vaikka liito-oravakanta on lajille sopivissa metsissä vielä kohtalainen, on se toisaalla huomattavasti vähentynyt tai jopa hävinnyt kokonaan. Hakkuut kohdistuvat usein juuri liito-oravalle sopiviin viimeisiin iäkkäisiin sekametsiin.
Monet liito-oravaesiintymät ovat nykyään saarekkeita tehokkaasti hoidettujen metsien keskellä. Taudit, pedot tai hakkuut voivat tuhota esiintymän hetkessä. Liito-oravalla ei ole turvallista kulkuyhteyttä metsiköstä toiseen. Siksi nuorien liito-oravien on vaikeaa löytää itselleen uutta kotimetsää.
Liito-oravan suojeluvastuu kuuluu EU:n alueella suomalaisille. EU:n luontodirektiivin mukaan liito-orava on yhteisön tärkeänä pitämä laji, jonka suojelutaso tulee säilyttää suotuisana. Suomen lainsäädännössä tämä on otettu huomioon niin, että liito-oravan selvästi havaittavan lisääntymis- ja levähdyspaikan hävittäminen tai heikentäminen on luonnonsuojelulain 49 § mukaan kiellettyä.
Samalla kun suojelemme liito-oravan elinympäristöjä, suojelemme myös lukemattomien muiden samantyyppisissä metsissä viihtyvien lajien elämää.
Parhaiten voimme auttaa liito-oravaa jättämällä sen kotimetsät kokonaan hakkaamatta. Mikäli se ei ole mahdollista, pitäisi säästää ainakin pesäpuu ja sen välitön ympäristö.
Hakkuissa kannattaa lisäksi aina jättää purojen ja jokien varret sekä järvien rannat mahdollisimman luonnontilaisiksi ns. ekologisiksi käytäviksi. Silloin liito-oravalla on ainakin kapea puukäytävä lähialueen muihin metsiköihin. Jokainen pystyyn jätetty haapa tai muu kolopuu voi olla joskus liito-oravan pesäpuu. Sopivista pöntöistä voi paikallisesti olla liito-oravalle suurtakin hyötyä.