Rehevöityminen

Rehevöityminen on Itämeren suurimpia ongelmia ja yksi Operaatio Merenneidon päähaasteista. Myrkylliset sinilevälautat ovat jo kaikille tuttu merkki rehevöitymisen vaikutuksista. Pinnan alla merenpohja on kuolemassa. Kun rehevöityminen pääsee tarpeeksi pitkälle, se alkaa ruokkia itse itseään.

© Johanna Tunnela / Ilta-Sanomat ja WWF

Rehevöityminen johtuu lisääntyneestä ravinteiden saatavuudesta. Tärkeimmät rehevöitymistä aiheuttavat ravinteet ovat typpi ja fosfori.

Ylimääräisiä ravinteita leviää luontoon mm. jätevesien, pelloilta valuvien lannoitteiden ja ilmasta tulevan laskeuman mukana. Merten hyvinvointiin vaikuttaa myös sisävesien tila. Sisävesien – järvien ja jokien – kautta meriin päätyy rehevöittäviä ravinteita.  

Vesistön rehevöityminen voi johtaa:

• runsaiden leväesiintymien yleistymiseen
• muutoksiin rannan eliöyhteisöissä
• kalastomuutoksiin ja
• pohjien happikatoon.

Rehevöitymistä on vaikeaa hillitä. Vaikka kuormitus loppuisi, saattaa rehevöityminen silti jatkua, kun vuosien kuluessa pohjasedimentteihin varastoituneet ravinteet liukenevat takaisin veteen kasvien käyttöön.

Ihmisen toiminnan seurauksena typpikuormituksen on arveltu kasvaneen nelinkertaiseksi ja fosforikuormituksen kahdeksankertaiseksi 1900-luvulla Itämerellä. Vaikka vertailukelpoisia mittaustuloksia on saatavilla vasta 1950-luvun lopulta, on selvää, että ihmisen aiheuttama rehevöittävä kuormitus on vaikuttanut ratkaisevasti Itämeren tilaan.

Sinilevät viihtyvät rehevissä vesissä

Rehevöitymisen myötä Itämeren vesi on samentunut, koska vedessä kasvaa entistä enemmän mikroskooppisia planktisia leviä. Niiden biomassan on arveltu runsastuneen 1900-luvun alusta 30–70 %. Samassa ajassa näkösyvyys on pienentynyt noin 3–4 metriä. Samentumisesta kärsivät erityisesti pohjaan kiinnittyneet kasvit ja levät. 

Sinilevien massaesiintymiset näyttävät yleistyneen viime vuosikymmenien aikana. Sinilevät eivät oikeastaan ole leviä vaan syanobakteereja. Sinilevät kykenevät sitomaan ilmakehästä veteen liuennutta typpeä, joten fosfori lisää sinilevien määrää vedessä.

Sinilevälauttojen muodostuminen edellyttää myös sopivia sääoloja. Siitä huolimatta, että runsaat sinileväesiintymät, "sinileväkukinnat", kuuluvat erottamattomana osana Itämeren vuotuiseen sykliin, niiden yleistyminen ja määrällinen kasvu ovat seurausta kasvaneesta ravinnekuormasta.

Hapettomat pohjat ongelmana

Rehevöitymisen vaikutukset näkyvät myös rantojen kasvillisuudessa. Yksivuotisten ja nopeasti kasvavien rihmalevien määrä on kasvanut arviolta kaksin-kolminkertaiseksi viimeksi kuluneiden 30 vuoden aikana. Rihmalevämassat tuhoavat rakkolevävyöhykkeitä rannoilla. Rakkolevävyöhyke ylläpitää runsasta eläinyhteisöä ja on muun muassa tärkeä kalojen lisääntymis- ja ruokailuympäristö.

Runsastuneet rihmalevät irtoavat kasvualustastaan ja kulkeutuvat virtausten mukana pohjan painanteisiin laajoiksi matoiksi. Niiden alle peittyvillä alueilla sedimentti muuttuu hapettomaksi, mikä pahimmillaan johtaa pohjaeläinyhteisöjen tuhoutumiseen. Myös levien hajottajat kuluttavat happea, mikä pahentaa hapettomuutta. Nämä ajelehtivat levämatot ovat yleistyneet viime vuosina erityisesti Saaristomeren alueella.

Vaikka hapettomuus kuuluu syvien pohjien luonnolliseen sykliin Itämerellä, hapettomien pohjien pinta-ala on kasvanut tällä vuosisadalla. Hapettomuus yhdessä muodostuvan rikkivedyn kanssa tappaa kaiken pohjaeläimistön näiltä pohjilta. Matalilla, harppauskerroksen yläpuolisilla pohjilla pohjaeläimistön biomassa on kasvanut. Tämä on seurausta siitä, että ylemmistä vesikerroksista "sataa" entistä enemmän eloperäistä ainesta pohjaeläinten ravinnoksi.

Video Itämerestä pinnan alta

WWF:n videon avulla pääset katsomaan pinnan alle, miten rehevöityminen vaikuttaa Itämereen. Videosta on kaksi versiota: lyhyt (kesto: 1 minuutti) ja pitkä (kesto: 8 minuuttia).

Lyhyt versio Itämeri pinnan alta -videosta

Pitkä versio Itämeri pinnan alta -videosta

Lisätietoa

• WWF:n uusi selvitys: Nykytoimilla Suomi jää kauas tavoitteistaan Itämeren rehevöitymisen torjumiseksi