Vuoden 2009 toiminta

Vuonna 2009 Operaatio Merenneito jatkaa monipuolista työtä Itämeren pelastamiseksi.

© Johanna Lampi / WWF
Vuonna 2009 keskitymme seuraaviin aiheisiin:

Rehevöityminen

  • WWF käynnistää kenttähankkeen, jossa torjutaan rehevöitymistä perustamalla kosteikkoja.
  • WWF kampanjoi, jotta Itämeren maiden aloite, joka kieltää matkustaja-aluksia laskemaan puhdistamattomat jätevetensä Itämereen, tulee hyväksytyksi kansainvälisessä merenkulkujärjestössä IMO:ssa. WWF:n tavoite on myös saattaa Itämeren maiden satamien jätevesien vastaanottokapasiteetti riittävälle tasolle.
  • WWF:n kansainvälinen kampanja rehevöitymisen torjumiseksi jatkuu.

Meriturvallisuus ja öljyntorjunta

  • WWF toimii aktiivisesti, jotta meriturvallisuuden ja öljyntorjuntakapasiteetin parantaminen otetaan riittävästi huomioon valmisteilla olevassa EU:n Itämeri-strategiassa.
  • WWF järjestää öljyntorjuntajoukoilleen harjoituksia. Harjoituksia järjestetään erityisesti öljyyntyneiden lintujen hoidosta Suomen ympäristökeskuksen, Itä-Uudenmaan pelastuslaitoksen ja WWF:n yhdessä suunnittelemalla liikuteltavalla lintupesurilla.

Ympäristökasvatus

Saariston perinneympäristöt

  • WWF järjestää talkooleirejä perinneympäristöjen kunnostamiseksi.

Itämeren uhanalaiset lajit

  • WWF jatkaa työtään Itämeren uhanalaisien lajien, kuten merikotkan ja itämerennorpan parissa. Työ sisältää esimerkiksi merikotkien rengastamista ja norppalaskentoja.
Muokattu 18.2.2009