WWF:n Pandapalkinto

WWF:n vuosittainen 20 000 euron Pandapalkinto myönnetään tänä vuonna Liminganlahden Ystävät ry:lle.

Liminganlahden arvokkaalla lintuvesialueella toimivan yhdistyksen tavoitteena on lintutietouden lisääminen asiantuntevan opastuksen avulla. Yhdistyksen hankkeessa Liminganlahdelle asennetaan kameroita, joista voi alueen luontokeskuksessa seurata lintujen pesintää ja muuttoa.

Lue palkintoperusteet tiedotteesta 19.11.2009

WWF on vuodesta 1999 lähtien jakanut Pandapalkinnon, jolla halutaan edistää ja palkita aktiivisia luonnon- ja ympäristönsuojeluhankkeita.

WWF jakaa Pandapalkinnon joka vuosi erillisestä Pandapalkinto-rahastosta. Sillä palkitaan luonnon- ja ympäristönsuojelun hyväksi tehtyjä tekoja, aloitteita ja tutkimushankkeita sekä edistetään kestävää kehitystä ja elämäntapaa.

Pandapalkinnon voi saada suunniteltu tai käynnissä oleva hanke. Palkintoja voidaan antaa yksi tai useampia, ja niiden yhteissumma on 20 000 euroa. Hakijana voi olla yksi tai useampi henkilö, yritys tai yhteisö.

Lisätietoja:
suojelujohtaja Jari Luukkonen, (09) 7740 1045, etunimi.sukunimi@wwf.fi

Aiemmin palkitut hankkeet

2008

Vuoden 2008 Pandapalkinto jaettiin Vaihda-
Virtaa-kampanjalle ja Hollolan lukion
tuulivoimalahankkeelle.
© WWF / Harri Lundelin

20 000 euroa jaettiin kahden hankkeen kesken.

VaihdaVirtaa-kampanja kannustaa verkkosivuston avulla suomalaisia kuluttajia valitsemaan vihreää sähköä. Hollolan lukion tuulivoimalahankkeessa koululle rakennetaan 5 kW:n pientuulivoimala.

VaihdaVirtaa-kampanja on jo lähes kymmenen vuoden ajan tarjonnut kuluttajille puolueetonta tietoa siitä, miten siirtyä helposti ja halvalla uusiutuvan sähkön käyttäjäksi. Uusiutuvan sähkön käyttö on kuluttajalle käytännöllinen ja vaikuttava keino vähentää omia kasvihuonekaasupäästöjä ja siten torjua ilmastonmuutosta.

Hollolan lukiossa ympäristötoiminta on tehty osaksi koulun arkea sisällyttämällä se opetussuunnitelmiin kaikissa aineissa. Tuulivoimalan kautta halutaan vähentää koulun sähkönkulutuksen kasvihuonekaasupäästöjä, mutta samalla myös vaikuttaa myönteisesti asenteisiin ja edistää tuulivoimaa uusiutuvana energiamuotona.

Lue palkintoperustelut tiedotteesta 25.11.2008

2007

Kuva: WWF / Ismo Marttinen

20 000 euroa

Vuoden 2007 Pandapalkinnon sai Joensuun yliopiston saimaannorppatutkimus. "Saimaannorppa ja Suomen talvi" -tutkimushankkeessa pyritään selvittämään saimaannorpan talviaikaista käyttäytymistä ja siihen vaikuttavia tekijöitä.

Joensuun yliopisto on ottanut käyttöön Suomessa ja maailmanlaajuisesti ainutlaatuisen norppien tutkimusmenetelmän, joka pohjautuu GPS/GSM-tekniikkaan. Uudet lähettimet mahdollistavat entisiä menetelmiä huomattavasti tehokkaamman ja tarkemman reaaliaikaisen norppien seurannan ilman eläinten häirintää.

Lue palkintoperustelut tiedotteesta 11.12.2007

Kuva: MH / Pirkko-Liisa Luhta

2006

20 000 euroa jaettiin tasan kahden hankkeen kesken.

Puolet palkinnosta sai Pohjois-Pohjanmaan ympäristökeskuksen ja Metsähallituksen yhteinen metsäpurojen kunnostushanke Koillismaalla.

Purot ovat toistaiseksi jääneet Pohjois-Suomessa varsinaisten jokiympäristöjen kunnostuksen jalkoihin, vaikka purot ovat usein elintärkeitä nimenomaan taimenten lisääntymis- ja pienpoikasalueita. Metsähallitus, alueelliset ympäristökeskukset ja kunnat ovat osoittaneet ennakkoluulottomuutta ja ryhtyneet työhön ilman niin sanottua virallista suojeluohjelmaa.

Toinen palkinnon saaja, Pro Espoonjoki ry – Pro Esbo å rf on onnistuneesti koonnut kansalaisjärjestöjä ja kalastusosakaskuntia yhteistyöhön järjestämään talkoita, melontatapahtumia ja tiedotustilaisuuksia koululaisille, suurelle yleisölle ja päättäjille Espoonjoen luontokokonaisuuden säilyttämiseksi.

Lue palkintoperustelut tiedotteesta 5.12.2006


Kuva: WWF / Harri Lundelin

2005

20 000 euroa jaettiin tasan kahden hankkeen kesken.

Suomen FSC-yhdistys palkittiin hyvän metsähoidon edistämisestä Suomessa. Suomen FSC-yhdistyksen toiminta-ajatuksena on edistää sosiaalisesti, ekologisesti ja taloudellisesti kestävää talousmetsien hoitoa. Yhdistys on työskennellyt pitkään metsäsektorin toimijoiden yhdistämiseksi, jotta ne edistäisivät kestävää metsätaloutta kansainvälisen FSC-kriteeristön pohjalta.

Ympäristöjärjestöjen yhteinen Ilmari-hanke palkittiin työstä ilmastonmuutoksen vaikutusten ja kestävän elämäntavan esittelemiseksi yläluokkalaisille ja lukiolaisille. Ilmastonmuutos on alati kasvava haaste, ja siksi tarvitaan enemmän tietoa ilmastonmuutoksen vaikutuksista ja jokaisen mahdollisuuksista osallistua sen hidastamiseen. Hankkeessa on onnistuttu yhdistämään ympäristöasiantuntemus ja nuorten toimijoiden osaaminen ja oppimisen halu.

Lue palkintoperustelut tiedotteesta 8.12.2005


Kuva: Antti Eteläpää

2004

20 000 euroa

Palkinnon sai vuonna 2000 käynnistynyt ENO-Environment Online -verkkokouluohjelma, jota koordinoi Joensuun koulutoimi, yhteistyössä Joensuun yliopiston ja eri opetus- ja ympäristöalan toimijoiden kanssa. Ohjelmassa on mukana yli tuhansia 12-18-vuotiaita koululaisia ja opiskelijoita ympäri maailman. Ympäristötietoisuuden lisäämistä ja kestävään elämäntapaan kannustamista toteutetaan nykyaikaisesti ja kestävästi uutta teknologiaa hyödyntäen.

Lisäksi ohjelmassa mennään ulos luontoon: esimerkiksi vuonna 2005 järjestettiin puunistutustempaus, jossa yli 200 koulun oppilaat 66 maassa istuttivattuhansia puita - yli 100 eri lajia -yhden vuorokauden aikana Uudesta Seelannista Hawajille.

Lue palkintoperustelut tiedotteesta 9.12.2004


Kuva: WWF / Päivi Rosqvist

2003

15 000 euroa

Palkinto myönnettiin Heinolan lintutarhalle. Suomen ensimmäisen virallisen lintuhoitolan toiminta alkoi 1960-luvun alussa. Tarhalla hoidetaan luonnonvaraisia loukkaantuneita lintuja, ja hoidokit pyritään palauttamaan takaisin luontoon.

Loukkaantuneiden luonnonvaraisten lintujen hoito on Suomessa kaiken kaikkiaan huonolla tolalla. Heinolan lintutarha tekeekin erittäin merkittävää työtä ilman suoranaista valtion tukea, vaikka lain nojalla loukkaantunut luonnonvarainen lintu on valtion omaisuutta.

Lue palkintoperustelut tiedotteesta 27.11.2003


Kuva: WWF-Canon / Kevin Schafer

2002

15 000 euroa

Palkinto myönnettiin Tampereen ammattikorkeakoulun Snowchange – Pohjoisten alkuperäiskansojen havaintoja ilmastonmuutoksesta -projektille

Projektissa on kerätty havaintoja alkuvuodesta 2001 lähtien eri puolilta napa-aluetta. Kyseessä on uudentyyppinen lähestymistapa tähän suurimpaan maailmanlaajuiseen ympäristöuhkaan. Havainnot kertovat ilmaston todellisista muutoksista ja niiden vaikutuksista luontoon ja alkuperäiskansoihin. Ilmastonmuutos uhkaa jopa joidenkin alkuperäiskansojen kulttuurin ja elämänmuodon säilymistä, koska lämmennyt ilmasto ei mahdollista ruoan hankkimista luonnosta alkuperäiseen tapaan.

Lue palkintoperustelut tiedotteesta 28.11.2002


Kuva: WWF / Mia Rönkä

2001

100 000 mk

Palkinnon sai FM Mia Rönkä, Turun yliopisto, tutkimukseen ihmisen aiheuttamien ympäristömuutosten vaikutuksista saaristolinnustoon

Tutkimuksen kohteena oleva Saaristomeri on biologiselta monimuotoisuudeltaan merkittävä ja sitä uhkaavat useat ihmisen toiminnot. Saaristomerellä linnuston kehityksessä on tapahtunut merkittäviä muutoksia, joiden taustalla on monia seikkoja, jotka liittyvät ihmisen toimintaan ja muuttuneeseen vuorovaikutukseen ympäristön kanssa.

Lue palkintoperustelut tiedotteesta 13.12.2001


Kuva: WWF / Päivi Rosqvist

2000

100 000 mk

Palkinnon saaja oli Suomen Ympäristökasvatuksen Seuran Vihreä lippu -ohjelma. Vihreä lippu on kansainvälinen ympäristökasvatusohjelma, joka on sovellettavissa kaikille oppiasteille. Kantavina ajatuksina ovat oppilaiden osallistuminen, pyrkimys kohti ekologista arkipäivää sekä ympäristökasvatustyön pitkäjänteisyys. Osallistuvan koulun teemana voi olla esimerkiksi vesi, energia tai jätteiden vähentäminen, aina lukuvuoden kerrallaan.

Vihreä lippu on toiminut Suomessa vuodesta 1998 lähtien.

Lue palkintoperustelut tiedotteesta 23.11.2000

1999

100 000 mk

Palkintorahat jaettiin kahden hakijan kesken: Hämeenkyrössä sijaitseva Mahnalan ympäristökoulu sai 60.000 mk ja 40.000 mk myönnettiin Joutsenossa toimivalle Etelä-Karjalan Allergia- ja Ympäristöinstituutille.

Julkaistu 5.9.2007