Lihat ja soijat lautasella
Puolisentoista vuotta sitten päätin vähentää lihansyömistäni. Ajatus oli muhinut jo pitkään, ja ilmastonmuutoskeskustelun tuottamat fiilikset lopulta vahvistivat päätöksen. Olisi mielestäni vähän kaksinaamaista vaatia yrityksiä ja yhteiskuntaa, saati muita ihmisiä, muuttumaan ekologisemmaksi, jos en itse ole valmis muuttamaan toimintaani vapaaehtoisesti.
Nykyistä ruokavaliotani kuvaavaksi termiksi on kehitetty flexitarianismi, “fleksari”, eli toisinaan lihaa syövä, mutta pääsääntöisesti kasvisravintoa suosiva.
Omalla kohdallani tämä tarkoittaa sitä, etten osta lihaa. Jos joku tarjoaa lihaa, voin sitä syödä, tai jos liha päätyisi jätteisiin, niin ennemmin hyödynnän sen omassa kropassani. Näin ollen lihaa päätyy lautaselle keskimäärin ehkä kerran kuussa: toisinaan hieman vahingossa esimerkiksi jostakin salaattipöydästä tai valmiin sämpylän välissä.
Meren eläviä eli kalaa ja äyriäisiä pyrin tarkkailemaan ja syömään harkiten. Myös juuston kulutusta olen vähentänyt, samoin kuin maitotuotteiden (korvaan niitä esimerkiksi kaura- tai soijatuotteilla). Aterioihini kuuluu siis paljon papuja, soijatuotteita, linssejä, pähkinöitä, viljatuotteita, juureksia, kasviksia ja hedelmiä.
Soija ja sademetsät
Tällä ruokavaliolla olen saanut toisinaan törmätä kommenttiin ”mutta se soijan viljelyhän vasta onkin tuhoisaa esimerkiksi sadametsille!”.
Kyllä, soijan viljelyalan vuoksi pistetään nurin sademetsää. Mutta ei oikeastaan siksi, että me kasvisravintoa painottavat saisimme proteiinipitoisen soijamme, vaan siksi, että lihansyöjät saisivat lihansa, kuten WWF:n sivuilla todetaan, ja samalla kannustetaan kehittämään kestävän soijantuotannon keinoja.
Suomen luonnonsuojeluliiton mukaan 96 prosenttia Suomeen tuodusta soijasta käytetään rehuksi. Lihansyöjä (suomalainen syö keskimäärin yli 70 kiloa lihaa vuodessa eli yli kilon viikossa) siis syö todennäköisesti myös soijaa epäsuorasti enemmän kuin minä.
Soijaperäisiä osia on toki monissa elintarvikkeissa. Soijalesitiiniä voi olla suklaassa, leivissä tai kekseissä ja lukuisissa einesruuissa. Arviolta 60-70 prosenttia ruokakaupan tuotteista sisältää soijaa jossain muodossa.
Lisäksi mm. brasialaiselle nautakarjalle raivataan laidunta sademetsistä. Eli siis sademetsäystävällistä ja muutenkin ekologista ravintoa suosiva nauttii ennemmin soija- kuin naudanlihapihvin. Jos nautaa haluaa, niin ennemmin kotimaista kuin brasilialaista. Näistäkin on lisää Kuluta harkiten -oppaassa (pdf).
Kotoisammin härkäpapua
Mutta tietysti löytyy myös muita vaihtoehtoja: esimerkiksi härkäpapua voidaan viljellä myös täällä pohjoisilla leveyksillä, ja se on hyvä proteiininlähde.
Näinä nettiaikoina on helppo löytää maistuvia kasvisruokaohjeita, joten tiedon puutteella ei voi perustella kasvispainotteiseen ruokavalioon siirtymättömyyttä. Blogit tarjoavat oivia vinkkejä ja näkemyksiä erilaisten kuluttajien voimin: esimerkiksi Vegemenu opiskelijoille, Vuosi vegaanina (perheenäidin näkökulmaa), houkuttelevasti kokkaava Kurpitsamoska, Chocochilin kasviskokkailut ja Tamarind menu (suomenkielistä ruokakirjoittelua Intiasta).
Viitseliäisyyttä vaatii tietysti opetella valitsemaan kaupassa uusia tuotteita, eikä perusmarketti välttämättä ihan kaikkea tarjoakaan.
Mari
Lisää aiheesta:
Avainsanat: Eettisyys, Ekologisuus, Elintarvikkeet, ilmastonmuutos, Kulutus, Metsäkato, Vastuullisuus, Ympäristö
6. maaliskuuta 2009 kello 19.44
Yksi vaihtoehto voi olla siirtyä riistaan. Tällöin eläin ei ole syönyt kaukaa rahdattua soijaa ja elinolot ovat olleet luonnolliset. Tämähän ei tietenkään ole mikään laajamittainen ratkaisu ihmiskunnalle tai edes suomalaisille. Hinta ja saatavuus pitää kohdallani huolen että lihaa on lautasella harvoin. Itse jätin navetassa kasvatetut tuotteet kauppaan siina vaiheessa kun kyllästyin lukemaan hullunlehmätaudista, eläinkuljetuksista ja kaikesta siitä mitä tehomaatalous tuo mukanaan. Silloin ilmastonmuutos ei ollut vielä laajasti tapetilla. Sitäpaitsi pidän lihasta ja lupaan palata MTK:n tuotteiden käyttäjäksi siinä vaiheessa kun maataloudessa eettisyys on korvannut tehokkuuden.
6. maaliskuuta 2009 kello 19.57
Vaan mitäpä tekee ekosyöjä, jolle soija ei sovi lainkaan? Eivätkä pavutkaan jatkuvalla syötöllä. Samoin ongelmia on tomaattien ja sipulien kanssa. Tähän kukaan ei ole osannut vastata. Lisäisin mielelläni vihannesten osuutta, mutta ihan koko ajan en viitsisi syödä porkkanaa…
6. maaliskuuta 2009 kello 21.32
@Rinsu Oletko siis allerginen soijalle, tomaatille ja sipulille?
7. maaliskuuta 2009 kello 12.04
Jouni, jep, riistan kanssa ei ole tehotuotannon ongelmia. Mutta arvostaisin sitäkin lihaa enemmän, jos itse olisin kykenevä metsästämään, nylkemään ja hoitamaan lihan näin pöytääni.
Metsästykseen liittyy joitakin minua hieman vaivaavia puolia (esim. “huvittelumetsästys”), joten alkuperän tietäminen olisi tässäkin tärkeää. Siis olen kasvanut maaseudulla ja kotonani on metsästystä harrastettu, joten jotain kuvittelen tietäväni hommasta.
Ja olen samaa mieltä siitä, että tehotuotannossa on paljon ongelmia. Ei eläimiä pitäisi “tuottaa tehokkaasti”.
Rinsu, nyt mennään ravitsemustieteen puolelle niin pitkälle, etten minä todellakaan pysty antamaan vastaksia.Mutta ehkä tästä keskustelusta voisi löytyä vinkkejä.
9. maaliskuuta 2009 kello 13.02
Kiinnostavaa asiaa soijasta. Keskustelua ja näkökulmia (ja niitä totuuksia) näistä asioista todella kaivataan, tai ainakin minä kaipaan. Kiitos kun ruokit sitä!
10. maaliskuuta 2009 kello 0.30
Lihansyöjän kannattaa syödä kotimaista hevosta silloin kun sitä vain jostain löytää. Hevosia ei Suomessa kasvateta ravinnoksi, joten jos niitä ei syödä, liha menee hukkaan - ja suurin osa hevosenlihasta menee.
Hevonen on sitä paitsi oikein hyvää. Vähän kuin nauta, mutta maukkaampaa.
10. maaliskuuta 2009 kello 7.19
Haarukka, kiitos kommentista, kyllähän tälle keskustelulle tuntuu olevan tarvetta ja yhä useampi nostaa esiin ruuantuotannon eri puolia. Kuten myös sinä
Niko, olen ihan samaa mieltä. YLEn uutisen mukaan vain joka neljäs suomalainen hevonen päätyy lihoiksi, joten merkittävä osa täysin kelvollista, aika eettisesti kasvanutta lihaa menee jätteeksi (tallien aiheuttamista ekologisista vaikutuksista en tiedä sen enempää, kokonaisuudessaan hevosharrastus toki tuottaa liikennettä sun muuta ja ne hevosetkin tarvitsevat elääkseen ravintoa). Mutta siis nimenomaan suomalaista: mieleeni on jäänyt kuvia eurooppalaisista eläinkuljetuksista, joissa myös hevosia kohdellaan raa’asti.
Ja joo, olen viettänyt teinivuosina ison osan ajasta talleilla, joten pidän hevosista muutenkin kuin lautasella
10. maaliskuuta 2009 kello 11.42
En nyt mene lääketieteellisiin diagnooseihin tässä
mutta totean Jounille vastaukseksi, että en voi syödä noita elintarvikkeita (enkä isoa nippua muutakaan). Pääpointtini oli ehkä vain ruikuttaa, ettei soija sovi kaikille, silloinkaan kun niitä kuitenkin ekosyistä haluaisi syödä. Kiitos linkeistä!
Hevonen on muuten hyvää. Ja kaikki riista on hyvää. Eli jos kestää eläinten tappamisen lautastarkoituksiin, vaihtoehtoja tavanomaisille fileille riittää kyllä.
10. maaliskuuta 2009 kello 16.43
@rinsu ei tarvitsekaan käydä läpi. Jotenkin yksinkertaisesti ajattelin että jotain voi syödä tai sitten ei voi syödä, mutta ei siitä sen enempää. Rajoitteita on meillä jokaisella.
Joka tapuksessa mielenkiintoista on löytää ratkaisuja jotka sopivat suurimmalle osalle ihmisiä ja joilla on lopulta merkittävää ekologista positiivista vaikutusta. Kasvissyönti kiistatta on yksi sellainen ratkaisu. Toivoisi että myös valtio tulisi ilmastotalkoisiin mukaan ja markkinatalouden annettaisiin paremmin jyllätä sen suhteen miten lihaa tai kasviksia tuotetaan ja tuotantoa tuetaan. Lihan ja vihanneksien markkinahintojen delta voisi venehtää vähän suuremmaksi kuin se tänä päivänä subventoituna on.
13. maaliskuuta 2009 kello 23.02
Kanoille ja sioille syötetyssä soijassa oli salmonellaa ja se on geenimanipuoitua. Mikä estää ettei sitä salmonelaa ole ihmisille tarkoitetussakin tuontisoijassa? Eli siis kannatan sitä härkäpapua tai mikä se kotimainen vastike sitten olisikaan.
Huomasin Twitterissä tänään tällaisen linkin, mistä ilmenee että 80% sademetsien tuhosta vuosina 1996-2006 johtuu karjasta.
14. maaliskuuta 2009 kello 12.36
Härkäpapu on vanha kotimainen viljelylaji jonka viljely on taantunut muutaman sadan hehtaarin luomupellolle. Raaka-ainehinnat kohosivat viime vuosina pilviin. Myös soijan hinta nousi rajusti.
Tämä antoi Suomen rehulle idean lähteä elvyttämään kotimaisen härkäpavun tuotantoa. Toivottavasti hinta pysyy kilpailukykyisenä eikä hyvä aloite kuivu kokoon.
Haloefekti, se jäljelle jäävä 20% johtuu pitkälti soijapeltojen laajentamisesta.
14. maaliskuuta 2009 kello 19.41
Ongelma noissa uusvanhoissa viljelykasveissa on niiden rehukasvitausta. Ihmisravinnoksi käytetyt lajikkeet ovat joko kadonneet tai niiden viljely on kannattamatonta pienen sadon tms. takia. Rehukasviksi jalostetuilla lajikkeilla on yleensä suuri sato, mutta maun kustannuksella. Jos haluatte oikein suuren pettymyksen, niin ostakaa jostain aitoa kaskinaurista ja nauttikaa. Sitten ostamaan rehulajikenaurista (myydään kaupoissa nauriin nimellä) ja valmistus samalla tavalla. Sitä puisevuuden määrää…
21. maaliskuuta 2009 kello 15.52
@sampsa Vaikka 20% johtuisikin soijapeltojen laajentamisesta eivät” tofun syöjät” sitä aiheuta. Jos suurinta osaa soijaa (olisi mukava nähdä luku) ei syötettäisi karjan suuhun, koko soijapeltojen laajentamista ei edes tarvittaisi.
28. maaliskuuta 2009 kello 11.00
@jouni Jep, suurin osa soijasta menee tosiaan possujen ja broilereiden suuhun ja lihansyönnin yleistyminen onkin myös soijapeltpjen leviämisen tärkein syy. SLL:n mukaan 96 prosenttia Suomeen tuodusta soijasta päätyy rehuksi. Maailmanlaajuinen suhde on 90 prosentin kieppeillä.
Kasvissyöjät voivat kuitenkin edesauttaa metsäkadon pysäyttämistä vaatimalla soijaa jonka kasvattamiseksi ei hakata metsiä. Basel-sertifioidut soijat ovat tällaista.