WWF: Ministeri Lehtomäki palautti uskon hallituksen Itämeren suojelutahtoon

Ympäristöjärjestö WWF on arvostellut hallitusta ja ympäristöministeri Paula Lehtomäkeä hallituskauden aikana luonnon- ja ympäristönsuojelun unohtamisesta. Viimeisessä budjettineuvottelussaan ministeri Lehtomäki kuitenkin osoitti ympäristöministerille kuuluvaa päättäväisyyttä ja onnistui saamaan budjettiin takaisin Itämeren suojeluun tarkoitetun kolmen miljoonan euron määrärahan, jonka valtiovarainministeriö leikkasi esityksestä.

”Ministeri Lehtomäen ansiosta voimme uskoa hallituksen tahtoon pelastaa Itämeri. Määrärahan palauttaminen on kuitenkin vielä pieni askel, sillä Itämeren suojelussa on ratkaisevaa, miten maatalouden ympäristötuen ehdot linjataan tulevaisuudessa”, sanoo pääsihteeri Liisa Rohweder WWF Suomesta.

Itämeren suojelussa on WWF:n mukaan ratkaisevaa, miten maatalouden ympäristötuen ehdot tulevaisuudessa linjataan. ”Sadat miljoonat tukieurot on ohjattava tehokkaimmalla mahdollisella tavalla maatalouden aiheuttamien ympäristöongelmien ratkaisemiseen ja toisaalta edistettävä positiivisia, esimerkiksi lähiruokaan liittyviä, seikkoja maataloudessa. Itämeren pelastamiseksi ei kolme miljoonaa riitä, mutta 300 miljoonaa vuodessa alkaisi jo näkyä ja tuntua”, Liisa Rohweder linjaa.

Ministeri Lehtomäki sai lisäksi budjettiin miljoona euroa lisää haja-asutusalueiden jäteveden puhdistamiseen, kiinteistökohtaiseen tiedottamiseen ja vesiosuuskuntien toiminnan tukemiseen. Myös tämä ympäristöministeriön esitys oli poistettu budjettiriihessä.

Ministeri Lehtomäki tavoitteli myös lisärahoitusta Etelä-Suomen vapaaehtoiselle metsien suojeluohjelmalle (Metso). Lisärahaa ei tullut, mutta määräraha ei myöskään pienentynyt. ”Jatkossa ohjelmalle on löydyttävä lisärahoitusta, koska rahoituskehys on yli puolet pienempi, kuin arvioidaan olevan välttämätöntä Etelä-Suomen metsien monimuotoisuuden suojelemiseksi”, patistaa Liisa Rohweder.

WWF on tyytyväinen myös siihen, että uudessa budjetissa keskitytään uusiutuvan energian edistämiseen. Hallituksen on pidettävä kiinni päästöperusteisesta energiaverotuksesta. ”Fossiilisten polttoaineiden verotuksen on oltava riittävän suuri, mutta samalla on huolehdittava siitä, että esimerkiksi kivihiilen asema ei muutu edullisemmaksi kuin maakaasun, jonka aiheuttamat päästöt ovat hiiltä pienemmät”, toteaa Liisa Rohweder. Turpeen osalta verotusta täytyy myös kiristää määrätietoisesti, koska sen päästöt ovat kivihiiltäkin suuremmat.

Lisätiedot:
pääsihteeri Liisa Rohweder, 040 840 7461
suojelujohtaja Jari Luukkonen, 040 585 0020

WWF Suomi on osa kansainvälistä WWF-verkostoa, joka työskentelee maailman ainutlaatuisimpien luontokokonaisuuksien ja uhanalaisimpien lajien pelastamiseksi. WWF:n tavoitteena on maapallo, jossa ihmiskunta elää sopusoinnussa luonnon kanssa. Tavallisten ihmisten lahjoitukset mahdollistavat WWF:n työn. Erilaisia tukitapoja internetissä: www.wwf.fi/tue_toimi.