Lumileopardi ensimmäistä kertaa satelliittiseurantaan Nepalissa

WWF, Nepalin valtio ja paikalliset järjestöt ovat ensimmäistä kertaa Nepalissa asentaneet lumileopardille satelliittipaikantimen. Uuden seurannan avulla vaikeakulkuisessa vuoristossa elävien lumileopardien liikkeistä saadaan entistä tarkempaa tietoa.

Erittäin uhanalaisten lumileopardien suojelussa on otettu Nepalissa uusi harppaus, kun noin viisivuotiaalle lumileopardille onnistuttiin Kangchenjungan suojelualueella asentamaan panta, jossa on satelliittipaikannin. Aiemmin lumileopardeja on Nepalissa pystytty seuraamaan vain helppokulkuisessa maastossa VHF-seurantatekniikan avulla. Muun muassa Mongoliassa ja Pakistanissa lumileopardien satelliittiseurannan avulla on jo saatu uutta tietoa. Ensi vuoden aikana Nepalissa on tarkoitus ottaa vielä kolme uutta lumileopardia seurantaan.

”Lajien seuranta ja tieteellinen tutkimus ovat avainasemassa kaikessa luonnonsuojelussa. Lumileopardit ovat arkoja ja elävät 3000–5400 metrin korkeudessa vaikeakulkuisessa vuoristossa, joten niiden seuranta on ollut todella haastavaa. Uuden satelliittiseurannan avulla saamme nyt tarkempaa tietoa lajin liikkeistä, elintavoista ja tärkeistä elinalueista. Tiedon avulla suojelutoimenpiteitä pystytään suunnittelmaan paremmin”, sanoo WWF Suomen suojelujohtaja Jari Luukkonen.

Satelliittiseurannan lisäksi Kangchenjungan suojelualueella lumileopardeja seurataan riistakameroilla, ja myös paikalliset ihmiset ovat osallistuneet lumileopardien pannoitukseen. Populaatiogeneettistä tutkimusta tehdään lumileopardien ulosteiden avulla.

”Lumileopardien suojelussa paikallisyhteisöille on annettu mahdollisuus vahvistaa osaamista lajin seurannassa. Osallistumalla seurantaan heidän on myös helpompi ymmärtää petoeläinten suojelun tärkeys”, Luukkonen sanoo.

Lumileopardien määrä on kääntynyt rajuun laskuun viimeisten vuosikymmenten aikana. Se on jo ehtinyt hävitä useilta aiemmin asuttamiltaan alueilta. Lajia uhkaa erityisesti ilmastonmuutoksen aiheuttama puurajan nousu. Tämän takia uuden seurannan avulla paikannetaan myös ilmastonmuutokselle vastustuskykyisiä elinalueita.

Lumileopardeja uhkaa myös salametsästys. Luonnollisten elinalueiden kaventuessa kissapeto saattaa hyökätä karjan kimppuun ja saada salametsästäjät peräänsä. Salametsästyksen pysäyttämiseksi WWF Suomen kehitysyhteistyö- ja suojeluhankkeissa Nepalissa on kehitetty petokorvausjärjestelmiä, joita voidaan soveltaa myös lumileopardin suojeluun.

WWF Suomi työskentelee Itäisen Himalajan alueella sekä Nepalissa että Bhutanissa. Hankkeiden tavoitteena on uhanalaisten lajien, kuten lumileopardin suojelu, metsien ja vesistöjen suojelu, kestävien elinkeinojen kehittäminen paikallisille sekä ilmastonmuutoksen torjunta.

Lisätietoja:

Suojelujohtaja Jari Luukkonen, WWF Suomi, puh. 040 585 0020