Näytä voimasi!

WWF käynnistää maailmanlaajuisen Näytä Voimasi – Seize Your Power –energiakampanjan maailman ympäristöpäivänä 5. kesäkuuta 2013. Suomen kampanjassa voimansa näyttävät nuoret, jotka joutuvat elämään ilmastonmuutoksen muuttamassa maailmassa.

–Joskus tulee voimaton olo, kun juttelen ihmisten kanssa, jotka vähättelevät vaikuttamismahdollisuuksia ilmastonmuutokseen. Sitten taas tulee todella voimautunut olo, kun tekee töitä meidän kampanjatiimin kanssa ja muistaa, että eihän tässä yksin olla! Ympärillä on paljon ihmisiä, jotka haluavat vaikuttaa samaan asiaan, sanoo Iikka Oinonen.

Iikka Oinonen on 19-vuotias ympäristötieteiden fuksi Helsingin yliopistosta. Oinonen on mukana Näytä voimasi –energiakampanjan luovassa tiimissä. Paristakymmenestä nuoresta koostuva ryhmä suunnittelee ja toteuttaa WWF:n kanssa noin vuoden mittaista kampanjaa, jossa kerätään kaupungeilta, yrityksiltä sekä organisaatioilta konkreettisia sitoumuksia tuuli- ja aurinkoenergian lisärakentamiseksi. Tiimiläisiä yhdistää tarve toimia.

–Itselleni iso potku persuksiin oli Hesarin juttu siitä, miten 80 prosenttia fossiilisista energiavarannoista pitäisi jättää käyttämättä, jotta maapallon lämpötila ei enää nousisi, sanoo toinen nuori kampanjatiimiläinen, lukion jälkeistä välivuotta viettävä Laura Wathén.

–Energia-asiat ovat tietysti isoja juttuja, eikä kukaan pysty yksin päättämään, että jätetään 80 prosenttia fossiilisista käyttämättä. On kuitenkin tärkeää, että nuorissa heräisi halu ymmärtää energia-asioita, eikä vaan kohauteltaisi olkia, että kyllä muut tekevät päätökset, Wathén lisää.

Yksi kymmenestä päättää

Energiateollisuus ry:n teettämän kyselyn mukaan yhdeksän kymmenestä suomalaisesta halu­aa lisää aurinko- ja tuulivoimaa. Tästä huolimatta Suomi on muita EU-maita jäljessä tuuli- ja aurinkoenergian investoinneissa ja rakentamisessa, vaikka olosuhteet ovat hyvät molempien tuottamiseen. WWF:n kampanja antaa enemmistölle äänen muun muassa keräämällä nimiä vetoomukseen aurinkoenergian puolesta

–Mitä enemmän ihmisiä on mukana kampanjassa ja allekirjoittamassa vetoomusta, sitä isompi painoarvo sillä on päättäjien keskuudessa, Wahtén sanoo. -Usein tuntuu siltä, että yhden vanhan pampun mielipide vastaa sadan nuoren mielipidettä. Päättäjien on tärkeää ymmärtää, että me nuoret olemme tulevaisuus ja me elämme siinä tulevaisuudessa.

–Ilmastonmuutos otetaan edelleen liian kevyesti. Nyt on kyse siitä, odotellaanko tilanteen pahenemista vai toimitaanko, Oinonen muistuttaa.

–Monet suomalaiset, muun muassa omat vanhempani, pitävät asiaa tärkeänä, mutta eivät oikein tiedä miten toimia. Tavoitteeni kampanjassa on saada kaikki nämä ihmiset mukaan tekemään muutos.

Ole osa muutosta!

Näytä voimasi –energiakampanjan avajaistapahtuma pidetään 5.6. Maailman ympäristöpäivänä Helsingin Kallion Karhupuistossa. Luvassa on elävää musiikkia, katutaidetta ja työpajoja rennossa ulkoilmahengessä. Kampanja huipentuu Earth Hour 2014 -ilmastotapahtumaan. -Viestini Pandan polun lukijoille on, että tulkaa mukaan kampanjaan ja tehkää vaikka pienikin satsaus ilmaston puolesta! Oinonen kannustaa.

–Nyt pitää tehdä muutos ja siihen tarvitaan kaikkia! Wathén sanoo.

Ohjeita ja tietoa kampanjaan osallistumisesta löydät tykkäämällä WWF Suomesta Facebookissa ja kampanjan nettisivuilta osoitteesta wwf.fi/naytavoimasi.

__________________________________________

1/2 Ruotsin kasvihuonekaasupäästöt henkeä kohden ovat yli puolet pienemmät kuin Suomessa. Suomalaiset päästelevät hiilidioksidia ilmoille noin 10 tCO2 per henkilö vuodessa.

1/3 Suomen pinta-alasta peitettynä aurinkopaneeleilla riittäisi tuottamaan koko maailman sähköntarpeen.

1/10 Helsingin pinta-alasta peitettynä aurinkopaneeleilla riittäisi tuottamaan koko Suomen vuotuisen sähköntarpeen.

9/10 suomalaisesta haluaisi lisää tuuli- ja aurinkoenergiaa

Luvut on kerännyt Näytä voimasi –kampanjatiimi yhdessä WWF Suomen kanssa.

___________________________________________

Suomi laahaa pahasti jäljessä

  • Euroopassa on kolme maata, joilla ei ole aurinkolämmön lisäystavoitetta: Romania, Viro ja Suomi (Sitra).
  • Suomi on yksi harvoja EU-valtioita, jossa ei ole aurinkoenergian tukijärjestelmää (Sitra).
  • Saksan tuulivoimakapasiteetti on yli 100 kertaa suurempi kuin Suomen (EWEA).
  • Ruotsiin vuonna 2012 valmistunut uusi tuulivoiman tuotantokapasiteetti on noin 3 kertaa suurempi kuin Suomen koko tuulivoimakapasiteetti (EWEA).

Teksti: Joonas Asukas, kuva: Aki-Pekka Sinikoski/WWF