Unohdettu uhanalainen

Huonosti tunnettu ja vähän tutkittu itämerennorppa, saimaannorpan lähin sukulainen, on Suomenlahdella sukupuuton partaalla. Suomenlahdella norppia on vähemmän kuin Saimaalla, Saaristomerellä enimmillään saman verran. Tilannetta huonontaa se, että nämä eteläiset kannat eivät ilmeisesti ole ainakaan merkittävässä määrin yhteydessä elinvoimaisempaan Perämeren kantaan.

Uunituoreessa Itämeren suojelukomission (HELCOM) Itämeren lajiston punaisessa kirjassa itämerennorppa on luokiteltu vaarantuneeksi. HELCOM myös otti tänä syksynä ministerikokouksessaan kantaa erityisesti Suomenlahden norppien suojelun puolesta. Tästä huolimatta Suomen toimet itämerennorpan suojelemiseksi ovat aivan lapsenkengissä.

Norpan lisääntyminen on riippuvaista lumi- ja jääpeitteestä eivätkä kevättalvella syntyvät kuutit selviä ilman lumipesän suojaa. Talvi-ilmastomme lämmetessä itämeren- ja saimaannorppa ovat ensimmäisinä kärsivien joukossa, koska vetäytymisreittiä pohjoiseen ja Jäämerelle ei ole. Esimerkiksi Saaristomerellä jäätalven keskimääräinen kesto on kuluvalla vuosisadalla hupenemassa muutamasta kuukaudesta muutamaan viikkoon.

Vielä sata vuotta sitten Itämeren norppakannan on arvioitu olleen 200 000 yksilön luokkaa, kun se nyt on noin viisi prosenttia tästä. Liiallinen pyynti ja ympäristömyrkkyjen aiheuttama lisääntymiskyvyttömyys romahduttivat kannan 1900-luvun aikana. Kanta on myös pirstoutunut erillisiksi osakannoiksi, joista ainoastaan Perämeren osakanta voi kohtuullisen hyvin. Kanta on viime vuosina ollut loivassa kasvussa, koska naaraiden lisääntymiskyvyttömyyttä aiheuttava ympäristömyrkyistä johtuva kohdunkuroumasairaus on vähentynyt.

Riistahallinnossa itämerennorppaa on kohdeltu lähinnä haittaeläimenä. Norppa ei kuitenkaan ole kalastajille sellainen haitta kuin harmaahylje, eikä satelliittilähettimillä merkittyjä norppia seuraamalla ole saatu näyttöä kalanpyydyksillä käymisestä. Kesällä maa- ja metsätalousministeriö esitti itämerennorpan metsästyksen aloittamista `tavallisena´ metsästyksenä aiemman poikkeuslupamenettelyn sijaan. WWF vastusti esitystä, koska Itämeren maat eivät vielä olleet yksimielisiä siitä, kestääkö norppakanta metsästyksen. Lisäksi WWF kritisoi sitä, että norppia halutaan metsästää niiden kalastuselinkeinolle aiheuttamien vahinkojen takia, vaikka niiden merkittävyydestä ei ole näyttöä. Lopulta ministeriö peruikin esityksensä.

Tärkeä askel eteenpäin otettiin tänä syksynä – osin WWF:n pitkäjänteisen vaikutustyön tuloksena – kun Suomi hyväksyi viimein Itämeren suojelukomissiossa asiantuntijoiden määrittelemän 10 000 norppaa rajaksi, jota pienemmässä kannassa pyyntiä ei tule sallia. Ruotsin ja Suomen yhteinen Perämeren kanta on juuri tämän kokoinen, joten jos kanta jatkaa kasvuaan, se kestää erittäin varovaisen metsästyksen. Jos kanta taas taantuu alle sovitun rajan, on Suomikin sitoutunut lopettamaan metsästyksen.

Saimaannorppa sai suojelustrategian vuonna 2011. Itämerennorppa tarvitsee pikaisesti omansa. Suomenlahtivuosi 2014 on oivallinen aika sen laatimiseen.

Petteri Tolvanen, WWF Suomen ohjelmapäällikkö